Tämä on taas näitä päiviä... Naapuri tuli Toivo-koiran kanssa meidän pihaan, että Toivo saisi vähän leikkiä Leon ja Pedon kanssa. Jossain vaiheessa huomasin, että Peto on viihtynyt takapihalla aika kauan ja kun menin katsomaan, niin herran hännänpää vilahti jossain naapurin puolella. Huutelin Petoa, mutta se ei tullut takaisin. Se vilahdus, jonka näin, oli jo sen näköinen, että Peto on metsästysmoodissa. Vähän aikaa siinä sitte yritin tähyillä ja huudella Petteriä, mutta koiraa ei näkynyt enää missään. Toivo lähti kotiin, Leo sisälle ja minä Pedon remmin kanssa naapuruston pihoille. Aina välillä Pedosta näkyi joku vilaus, mutta huutoihin se ei reagoinut ollenkaan. Lähdin sitten tietä pitkin kävelemään ja hetken kuluttua näin kissan juoksevan tien yli. Ajattelin, että Peto tulee varmaankin kohta perässä ja siitähän se meni muutaman metrin päästä nenä maassa. Huudot kaikuivat edelleen kuuroille korville. Kisu meni naapurin ulkorakennukseen pienestä raosta ja Peto tietenkin perässä, vaikka rako oli vähän tiukka. Rakosesta näin Pedon katoavan ulkorakennuksessa olevaan puu- ja romukasaan kissan perässä. Yritin kutsua Petoa ja vähän ajan kuluttua Peto yrittikin tulla ulos samasta pikku raosta. Vaan eipä herra löytänyt enää takaisin samaa kautta, mistä oli kissan perässä mennyt. Sinnikkäästi Petonen kyllä etsi reittiä sitä löytämättä. Sain sitten kangotettua ulkorakennuksen takaovea senverran, että mahduin vetämään Pedon ulos rakennuksesta. Loppu hyvin kaikki hyvin. En nitistänyt Petoa siihen paikkaan, vaikka vähän mieli tekikin. Eikä oikeastaan edes kovin vähää...

 

Pieni viaton luontokappale... tuo halko nimittäin.

 

Tähän viikkoon on mahtunut onnistumisen hetkiäkin. Maanantain hakutreeneissä Viivi toimi jälleen aika esimerkillisesti ja jopa Leo meni aika hyvin. Viivin kanssa otimme pari erikoista piiloa ja Leon kanssa haukkumista niin, että kävelen itse maalimiehelle. Leksa häiriintyy  hieman siitä, kun rymistelen paikalle, joten harjoittelemme samaa nyt varmaankin vähän aikaa. Viivin kanssa minulla ei ole oikein mitään suunnitelmaa. Esineiden ilmaisua pitäisi harjoitella edelleen, mutta muuten pitää vaan yrittää keksiä vaihtelevia harjoituksia. Leon uusi hälyliivi tuli muuten tällä viikolla. Muistin tilanneeni oranssin liivin, mutta posti toi keltaisen. Ehkä sitten muistin väärin, että mitä tilasin. Taisin tiausta tehdessä muuttaa mieltä niin monta kertaa, että en itsekään muista, mitä loppuviimein sitten tilasin.

Köppänen kuva

 

Tiistaina oli Pedon agility ja homma sujuu jo melkein enemmän kuin puolet ajasta aika hyvin. Takaaleikkaus, tai miksi sitä nyt sanoisikaan, ei kyllä suju vieläkään. Osasin kuitenkin tehdä persjätön ja jaakotuksen kuitenkin jo radalla, joten edes jotain tekniikoita me Pedon kanssa jo hanskataan. Melkein jo pikkuisen harmittaa, että Pedon kanssa ei voi kisata. Mutta vain melkein. Itsenihän minä siinä vaan naurunalaiseksi tekisin, nih.

Ennen tuota kissajahtia olin aamupäivällä ulkona koirien kanssa ja otin muutaman kuvasen karvakorvista. Viivillä oli taas niin vauhti päällä, että siitä ei kummoisia otoksia tullut. Viivin nimeksi sopisi oikeastaan paremmin joku Raivo tai Tinki. Molemmat ovat koirannimiä ja ei-pohojammaalaasille tiedoksi, että tinki voitaisiin suomentaa ehkä kiusanteoksi tai jotain sinnepäin. Seuraavalle koiralle, joka minulle tulee (sitten joskus piiiiitkän ajan päästä) keksin kyllä itse nimen. Viivillä ja Leolla kun molemmilla oli jo nimet meille tullessa. Peto on keksitty itse. Leollekin olin miettinyt nimen valmiiksi jo ainakin vuoden aikaisemmin, kun se meille tuli. Mutta Leo ei vaan ollut yhtään Rasan näköinen ja oloinen. 

 

Viivi tunkee takapihan terassin alle

 

 

Viivi tunkee etupihan terassin alle

 

Viivi juoksee 

 

Peto järsii halkoa. Ehkä tuo projekti on kevääseen mennessä päätöksessään.

 

Leo makaa (ei kylläkään omasta tahdostaan, vaan käskettynä. Huomaako sen?)

 

Oskari on tällä viikolla harjoitellut kuvien ottamisen kahden salaman kanssa. Olen saanut toimia toisen salamavalotelineenä. Ihan kivoja kuvia tulee kyllä, tässä pari harjoitusotosta:

 

 

 

Useammalla salamalla ja toisenlaisella taustalla voisi saada sellaisia kuvia, joissa ei ole ollenkaan varjoja. Projekti "kuvat joulukortteihin" jatkunee ensiviikolla. Siihen liittyen kaivan tähän yhden viimevuoden otoksista:

 

Tämä se jaksaa naurattaa  Mihinkähän olen jemmannut tuon Viivin ihanaisen tonttupuvun...