Uusi vuosi ja uusi blogi. Tästä lähtien kuulumisemme löytyvät osoitteesta:

http://viivipetoleo.blogspot.com/

Pian tämäkin vuosi on taas lusittu. Kerrataan nyt pikaisesti vuoden tapahtumia.

Tammikuun alussa Leo tuli meille koeajalle. Ja on meillä edelleen, eli nuorimies sopeutui meidän huusholliin melkoisen hyvin. Ensimmäiset pari kuukautta meni varmaankin siihen, kun opettelimme pyörittämään kolmen koiran taloutta. Homma lähti sujumaan aika mallikkaasti.

Keväällä tuli Viivin jokavuotinen hullu-kausi, joka kesti tänävuonna normaalia pidempään. Peto pääsi taas jokaviikkoisiin agility-treeneihin ja Leon kanssa aloitettiin tottelevaisuuskurssi. Alkukesästä meidän perhe koki todella suuren menetyksen ja sitä surressa meni puoli kesää ohi vähän niinkuin sumussa. Yhtäkkiä oltiin elokuussa, Viivin toko jäi tauolle, Leon toko jatkui ja Pedon agility jatkui. Kesällä tuli käytyä Leon kanssa myös PK-hakukurssi ja joitakin kertoja paimentamassa. Olin melkein koko kesän koirien kanssa treeneissä joka arki-ilta, en ole tainnu ikinä olla yhtä tehokas töissä ja arjessa. Piti kai luoda itselleen kunnon kiire, että ei jää liikaa aikaa ajattelulle. Syksymmällä piti sitten jo vähän himmata koirarintamalla, kun väsymys alkoi tuntumaan ylivoimaiselta.

Lokakuulla oli Viivin taidontarkastus, joka läpäistiin. Viivin määrittelemätön tauko tokottamisessa oli selvästi huomattavissa taidontarkastuksessa, mutta en kuitenkaan vieläkään aio mennä Viivin kanssa mihinkään tottis-ryhmään - muiden ryhmäläisten turvallisuuden vuoksi. Leon pelastushaku ja PK-haku jatkuvat edelleen, paimentaminen jäi paljon suunniteltua vähemmälle kesän aikana. Peto jatkaa agilityssä ja olemme päässeet sellaiseen ryhmään, jossa mennään jo radan pätkiä ja jopa kokonaisia ratoja. Leon toko jatkuu ja loka-marraskuun aikana olimme myös seuraamiskurssilla.

Nyt tässä vaiheessa vuotta huomaan, että Pedon ja Leon kanssa on edetty isoja harppauksia, mutta Viivin kanssa tekeminen on jäänyt vähemmälle. Olen onnistunut vähentämään harrasteluni kolmeen - neljään iltaan viikossa. Siinähän jää monta päivää viikossa aikaa ihan vaan pyykkien pesemiselle ja siivoamiselle. Meillä syödään kotonakin lämmintä ruokaa vähän useammin. Vakuuttelin ennen Leon ottamista, että kolmas koira ei tule vaikuttamaan arkeemme juuri yhtään, mutta totuus on jotain ihan muuta. Viivin kanssa pitäisi nyt keksiä jotain uutta tekemistä, että neiti ei jää ihan paitsioon. Viivin käytöskin on parantunut vuoden loppua kohti, kun olen ehtinyt olemaan kotona enemmän ja touhuamaan sen kanssa kunnolla. Pakkaskelit ovat jättäneet suuren osan touhuamisista sisätiloihin, mutta koirat ovat oppineet vähän uusia temppuja.

Terveyden suhteen vuosi on ollut keskinkertainen. Peto on ollut melko hyvässä kunnossa. En ole vienyt yhtäkään pissanäytettä eläinlääkäriin ainakaan vuoteen, koska Peto on vaikuttanut ihan terveeltä. Kesällä Pertti ei kutissnut juuri yhtään ja sain pitää kortisonimäärät normaalissa. Lämpimän kesän vakkariharrastuksiin meillä kuului uiminen ja Pedosta kehittyi kunnon vesipeto. Kerran jouduin ajamaan uimamontulta melkein parisataa metriä autolla ennenkuin Peto malttoi nousta vedestä ja juosta perään. Viivi ja Leo saivat kesän loppupuolella haavat tassuihinsa ja Leon haava pääsi tulehtumaan. Antibioottikuurin ja melkein viiden viikon kaulurikauden jälkeen tassu parani. Haavan kohtaan on kyllä jäänyt pieni kohouma, joka ei tunnu vaivaavan herraa kyllä yhtään. Lokakuun silmäpeilauksissa Leon silmät todettiin terveiksi, mutta Viivin silmästä löytyi kaihisamentuma. Kaikenkaikkiaan vuodesta selvittiin siis muutamalla haavalla, yhdellä Leon silmätulehduksella ja Viivilläkin oli yksi korvatulehdus jossain vaiheessa kesää. Ei mikään kaikista tervein vuosi koirien suhteen, mutta huonomminkin voisi olla. Näin vuoden lopussa voin todeta, että meiltä löytyy kuitenkin kotoa kolme koiraa, jotka voivat viettää aikalailla normaalia elämää. Yhdelläkään ei ole jatkuvia kipuja ja kaikki vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä. No, Pedolla voisi olla enemmän turkkia, niin ulkoilu olisi mielekkäämpää pakkaskeleillä. Toisaalta Peto nauttii peiton sisällä nukkumisesta melkein ulkoilua enemmän, joten ehkä tuo vähäinen lenkkeily häiritsee minua enemmän kuin Petoa.

Vauhtia ja tapahtumia tässä vuodessa on riittänyt ja kyllä se aikamoisella vauhdilla menikin ohi. Vuonna 2011 tavoitteena on ainakin se, että en saa hamstrata liikaa harrastuksia, vaan aikaa pitää jäädä vähän muuhunkin. Esimerkiksi koirien kunnolliseen lenkittämiseen. Loppuviimein sekä koirat että aviomies taitavat olla tyytväisempiä, kun olen kotosalla vähän enemmän. Ja itsekin jaksaa paremmin, kun ei ole ihan niin kiire kokoajan.

Eräällä keskustelupalstalla kirjailtiin tavoitteita seuraavalle vuodelle. Siitä inspiroituneena kirjaan niitä nyt minäkin.

Viivi:

Pysyä terveenä ja käytösongelmien korjaaminen. Viivi on viimeaikoina tuntunut sairastelevan yhtä sun toista. On ollut kutinoita, korvatulehdusta ja yleistä kärttyisyyttä normaalia enemmän. Jos kärttyisyys jatkuu, täytyy harkita Viivin viemistä koirahierojalle. Jos Viivi vaan antaa hierojan hieroa, neiti kun ei kovin helposti vieraisiin ihmisiin luota niin paljon, että antaisi käsitellä itseään. Rapsuttelu ja leikkiminen on ok, mutta kaikenlainen liiallinen käsittely saa Viivin epäluuloiseksi. Käytösongelmista ärsyttivimpiin lukeutuvat Pedon kurmoottaminen ja maksimaalinen autointoilu. Tällä viikolla yhtenä päivänä Viivi rauhoittui autossa niin nopeasti, että luulin Viivin tukehtuneen tai jotain muuta vastaavaa. Kun pääsin metsätielle, raivokas petaaminen kuitenkin alkoi normaaliin tapaan, eli neiti oli sittenkin ihan kunnossa. Voisin kuvitella, että jos Viivi saadaan hierottua kuntoon (jos tuo yleinen äksyily nyt edes johtuu jostain kivusta), niin Pedonkin höykyyttäminen saattaisi vähentyä. Sama juttu tuon auto-ongelman kanssa. Jos pääsen ongelman ytimeen, niin moni muukin asia saattaa ratketa.

Jos saan Viivin kunnolla hanskaan, niin tokoakin voisi harkita uudemman kerran. Pelastushakua tietysti jatkamme entiseen malliin. Siinä tavoitteena tottiksen parantaminen ja muuten saavutetun tason ylläpitäminen. Jäljennostoa voisi harjoitella lumien sulettua ja esineiden ilmaisua pitää parantaa. Toivottavasti ei tule yhtä runsasluminen talvi kuin viimevuonna, niin voisi harjoitella vähän isompiakin etsintöjä. 

Peto:

Pysyä terveenä. Kaikkea muuta tehdään sitten Petterin kunnon mukaan. Agilitya jatkamme ja jos homma sujuu, voisimme osallistua johonkin epävirallisiin kisoihin. Metsälle Peto varmasti pääsee, jos ei kutise liikaa. Meidän perheen parhaan kainaloisen rooli kuuluu edelleen Petterille.

Oskari oli eilen kuvaamassa Pedon agilityharkkoja ja kuvissa näkyi aika erikoisia hyppyasentoja. Oli kuvissa kyllä normaalinkin näköisiä hyppykuvia. Pitää kuitenkin seurailla, vaikuttaako herra kipeältä tai tuleeko hyppyjen kanssa ongelmia. Rimoja ei meillä juurikaan tipu ainakaan tällä hetkellä.

Leo:

Löytää joku säännöllinen paimennuspaikka. Paikallinen yhdistys järjestää yhdet harjoitukset kuukaudessa kesäkuukausien ajan ja sillä paimennusmäärällä homma ei etene kyllä mihinkään. Jos aion ikinä yrittää sitä esikoetta, harjoitella pitäisi vähintään kerran viikossa, mielellään paljon useamminkin. Ehkä jos saisin homman jollain tavalla alkuun, voisin harjoitella jopa itsenäisesti, jos tuntisin jonkun lampaita omistavan ihmisen. Mielellään vielä kohtuullisen ajomatka päässä kotoa. Eipä sitä viitsisi kuitenkaan ajella montaasataa kilometriä joka viikkoa pelkästään paimentamaan.

Jos hommat jatkuvat tokossa yhtä hyvin, niin voisimme aloittaa kisaamisen jo keväällä. VAS:lla pitäisi olla keväällä ihan kiinnostava tuomarikin kokeissa. Mutta katsotaan, miten meidän treenaaminen edistyy. Enemmän pitäisi harjoitella muuallakin, kun vaan kotona ja harkoissa hallilla. Kun tuon seuraamisen saisi kuosiin, niin alokasluokan liikkeet olisivat kivasti purkissa. Hyppy tosin sujuu välillä tosi hyvin ja välillä ei niin hyvin. Noudon kanssa ollaan päästy siihen pisteeseen, että pureskelua on yleensä ainoastaan siinä kohdassa, kun Leo kiepsahtaa sivulle kapulan kanssa. Osaa siis juosta kapulan kanssa pureskelematta, osaa istua sivulla pureskelematta (yleensä), mutta siinä välissä on pieni pätkä, jossa pureskelua vielä esiintyy. Luulisin, että ongelma katoaa, kun vaan harjoittelemme riittävästi. Muuten myös AVO:n liikkeet ovat aika hyvällä mallilla.

Pelastushaussa olin ajatellut osallistua jompaankumpaan tai molempiin peruskokeisiin viimeistään syksyllä. PK-haussa meillä ei ole niitä kisaoikeuksia, koska Leo on papereiden mukaan sekarotuinen. Pitää miettiä PK-puolen pelastuskoirakokeita, mutta niiden suhteen en ole asettanut ainakaan toistaiseksi mitään tavoitteita. Mutta Leksa on vielä niin nuori, että sen kanssa ehtii vielä vaikka mitä. Ainakin PK-haussa meillä on aika kivat pohjat olemassa.

Kaikenlaista tavoitetta siis olisi. En nyt kirjaa mitään tarkempia tavoitteita... tai jos kuitenkin edes jotain. Viiville hillitty autokäytös ja hälykoirana pysyminen. Pedolle edes yhdet epäviralliset agility-kisat. Leolle TK1... vai onko liikaa tavoitetta? Itse kun en myöskään ole mikään kokenut kisaaja. Laitetaan nyt kuitenkin, on sitten jotain tavoitetta harkkaamisessa.

Kuluneen viikon sisään mahtuu nyt vaan onnistuneita treenejä. Näin hyvä onni ei voi jatkua pitkään... vai onko se sittenkään onnea? En voi väittää, että nämä onnistumiset olisivat tulleet ilmaiseksi.

Viimesunnuntaina olin pelastuskoirailemassa Viivin ja Leon kanssa. Viivin kanssa otin oikeastaan pelkkiä rakennuksia tällä kertaa. Oli traktoritallia, hevostallia sun muuta ulkorakennusta. Toinen maalimies oli piilossa heinäpaalikasan päällä niin, että Viivi ei päässyt maalin luo. Ensimmäisenä löydetty oli mennyt piiloon niin, etten tiennyt, missä etsittävä on. Viivi löysi ensimmäisen tosi hyvin ja tunki ihmisen luo oven alta, vaikka aluksi jäikin kiinni vilkkuvalostaan. Viiviä ei pienet vastoinkäymiset lannista  Toinenkin löytyi kivasti, vaikka aluksi Viivi luuli ihmisen olevan heinäpaalien kanssa samassa tilassa olevassa sahanpurukasassa. Pienen tarkennuksen jälkeen etsittävä kuitenkin löytyi. Ninalle jälleen kerran kiitos erilaisten treenitilojen tarjoamisesta. Vaikka taitaa Ninakin hyötyä siitä, että treenit pidetään kotona, eipä tarvitse lähteä mihinkään.

Leon kanssa otin sellaisen treenin, että en tiedä tarkalleen, missä etsittävät ovat. Halusin vain, että toinen olisi rakennuksessa ja toinen metsässä. Leo oli Leoksi tosi hyvin kuulolla. Sain käskettyä sen rakennuksiin aika pienellä ohjaamisella ja luoksetulokin toimi hyvin. Ehkä asiaa auttoi se, että ennen harkkoja Leo sai käydä puolen tunnin metsälenkillä Taika-sakemannin kanssa. Etsittävät löytyivät hyvin ja ilmaisukin sujui mainiosti. Ensimmäisellä maalilla haukkumispaikkaa oli pitänyt vähän hakea, mutta Leon mielestä sopivan kohdan löydyttyä haukkuminen sujui ongelmitta. Toiselle etsittävälle Leo haukkui tosi hyvin, vaikka etsittävä seisoi. Leksalle on vähän vähemmän otettu seisovia maalimiehiä, mutta asia ei tuottanut ongelmia. Ihan hyvä treenata välillä jo näinkin, että en tiedä etsittävien sijaintia tarkkaan. Opin siinä vähän lukemaan Leksaakin pikkuhiljaa. Vaikka kyllä siitäkin aika hyvin näkee, kun etsittävä on lähellä, korvat menevät luimuun ja häntä alkaa heilumaan. Tosin Leksa-poika ei vaan aina työskentele niin lähellä, että näkisin sen eleitä. Mutta kaikenkaikkiaan onnistuneet treenit. Tällaisten treenien jälkeen on kiva jäädä joulutauolle.

Tiistaina oli Pedon agility ja Pertin kanssa menee kokoajan paremmin. Tällä hetkellä ainut ongelma on se, että Peto ei meinaa pysyä lähdössä, herra on niin täpinöissään. Harjoittelin vuoroa odottaessa paikallapysymistä ja treenien loppupäässä homma sujui jo vähän paremmin. Olen nyt kotona sitten harjoitellut Pedon kanssa paikallapysymistä vähäsen joka päivä. Kyllähän Peto oikeastaan vähän niinkuin osaakin asia jo ennestään, mutta se on vaan päässyt unohtumaan. Pedolla ja itsellä, Peto kun on meidän lellikoira, jonka ei tarvitse osata mitään erikoista. Paitsi agilitya senverran, että minäkin opin jotain 

Tänään oli sitten Leon tokotreenit. Ja meillä meni toooosi hyvin. Seuraamisessa kontakti pysyi kohtalaisesti, toki parantamisen varaa on vielä. Takapalkalla Leon on vähän vaikea keskittyä, mutta eteenpäin on menty siinäkin asiassa. Jäävät liikkeet menivät tänään melkolailla täydellisesti takapalkalla. Leikin Lepanterin kanssa oikein kunnolla treeneissä, joten motivaatio poitsulla oli ainakin kohdallaan. Otin taas ihan vähäsen agilityakin, kun ne esteet olivat siinä niin kivasti hollilla... Kokeilin kujakeppejä Leon kanssa, ihan vähän vaan. Vein lelun keppien päähän ja vein Leksan remmissä pari kertaa keppikujan läpi. Kolmannella kerralla päästin jo puolessavälissä remmistä irti ja sen jälkeen otin remmin kokonaan pois. Otin muutaman toiston näin ja uskaltauduin jo vähän kaventamaan kujaa loppupäästä. Ja kun sekin onnistui, kavensin kujaa vielä vähän. Ja kun sekin onnistui, niin tein vielä yhden toiston sen jälkeen, kun päätin lopettaa. Ja sekin onnistui!  Sitten ymmärsin jo lopettaa onneni koettelun, eli Leksalle takki päälle ja rauhoittumista.

Eikä siinä vielä kaikki. Otin kuitenkin vielä noin parin minuutin paikallamakuun, kun Leo oli rauhoittunut. Leksa pysyi paikallaan kuin tatti, EIKÄ EDES VINKUNUT TIPPAAKAAN. Toinen koirakko harjoitteli siinä vieressä samaan aikaa seuraamista ja Leo vain vilkuili koirakkoa rauhallisesti.  Maltoin jälleen mieleni, enkä ottanut pidempää paikkamakuuta. Vähänkö olin tänään asialla. Paikkamakuun jälkeen rauhallista kehumista, tavaroiden kerääminen ja kotiinlähtö.  Kyllä kannatti lähteä treeneihin pakkasesta huolimatta  

Tällä fiiliksella on hyvä aloittaa viikonlopun viettäminen. Huomenna olisi taasen yhdet pikkujoulut, mutta pakko varmaankin lenkittää koirat kunnolla ennen sitä. Kyllä nekin ansaitsevat kiitokseksi kunnon lenkin. Vaikka on tällä viikolla kyllä lenkkeiltykin, kun on ollut vähän lauhempaa. 

Jokavuotinen joulukortti-kuvaus suoritettiin jo jokin aika sitten, mutta en viitsinyt julkaista kuvia aikaisemmin. Nyt kun tiedetään, mitkä kuvat laitetaan kortteihin, niin voin näyttää niitä, joita ei korteissa nähdä. Tänävuonna helpoin kuvattava oli yllättäen Peto. Viivikin meni vielä aika helpolla, mutta Leo oli aika vaikeaa saada pysymään paikallaan ja katsomaan oikeaan suuntaan. Nuorellamiehellä oli muka niiiin paljon nähtävää meidän olkkarissa. Pedosta ja Leksasta otimme muutaman yhteiskuvankin, mutta kahdella salamalla ei saa valotettua riittävän isoa alaa kunnollisille yhteiskuville. Eli se kaunis ja harmonen yhteiskuva odotuttaa itseään edelleen.

Mutta siiten niitä kuvia Keisalan kotistudiosta, olkaa hyvät:

Korin design on Viivin "käsialaa"

(Jostain syystä Leosta ei ole yhtää kuvaa tonttunutussa...)

Iloista joulumieltä vaan kaikille 

Tällä viikolla ei ole juuri harkkailtu pakkasen vuoksi. Samaisen pakkasen vuoksi päätin ostaa myös Leolle kunnon takin, että autossa odottaminen ei johtaisi mihinkään lihasjumituksiin. Tässä "onnellinen" uuden takin omistaja:

Kukapa sitä nyt veronpalautusrahoilla itselleen mitään ostaisikaan...

Viivi on ollut taas keskimääräistä kipakampi, varmaankin sen vuoksi, että kunnon lenkkejä ei ole voinut tehdä pakkasen vuoksi. Viivin hienohipiäiset tassut eivät oikein pidä pakkasesta, eikä Viivin hienosäädetyt aivot tossuista. Sillä yhtälöllä Vinkunen on päässyt lyhyehkölle remmilenkille melkein joka päivä takki päällä ja pihaan juoksemaan vähän normaalia useammin lyhyiksi ajoiksi. Eipä vaan taida tämä liikuntamäärä riittää meidän villikolle. Eli Peto on saanut taas turpaansa pari kertaa. Siitä on seurannut Viivin simputtamista ja huomioimattomuutta pieninä erinä sillointällöin. Viiville kun tuntuu olevan erittäin suuri ja toimiva rangaistus se, että sen ajaa pois luotaan ja kieltää tulemasta samaan huoneeseen, missä ihmiset ovat. Tässä Viivi jäi surkeana kynnykselle makaamaan, kun ei saanut tulla olkkariin:

Taustalla meidän hienon remointoimattaoman eteisen seinää ja pari rappua...

Leon kanssa olin perjantaina vähän tokoilemassa. Välillä tuntuu, että Leo on käsittänyt ruudun ja välillä taas ei tunnu. Se on ehkä ymmärtänyt, että pitää juosta joku määrittelemätön matka eteenpäin ja sitten pysähtyä ja jäädä seisomaan. Ja samalla voi ehkä haukkua mennessään  Ruutuun se menee kyllä nätisti ja haukkumatta, jos sinne laittaa namin tai lelun odottamaan. Ja useimmiten myös silloin, jos käyn näyttämässä ruutua ensin. Haluaisin vaan päästä ylimääräisistä avuista eroon mahdollisimman nopeasti. Ehkä pitää vaan tehdä sitten sitä, että useimmiten antaa apua ja sillointälllöin ottaa tyhjää ruutua. Tai jotain, itse en ole vielä aikaisemmin ruutua opettanut muille koirille, joten eipä ole oikein kokemusta.

Hyppy menee kohtalaisesti. Mutta jos teen liian monta toistoa, Leo kuumenee ja alkaa haukkumaan ja/tai tarjoaa hyppyesteen kiertämistä. Eli siinä pitää muistaa, että tekee vain muutaman toiston ja lopettaa onnistuneeseen suoritukseen. Eikös tämmönen pitänyt olla minulle ennestään jo itsestäänselvää...

Yritin harjoitella seuraamisia taka- ja sivupalkalla, mutta hallissa vilistävät hiiret veivät Leon huomion aikalailla. Että ei ihan pysynyt katsekontakti, kun silmäkulmasta näkee pienen juoksevan hiiren. Ja onhan sen hiekalla liikkumatta makaava lelu vähän tylsä palkka verrattuna siihen hiireen, joka kipittää lelun ohi. Pitäisiköhän käväistä Petosen kanssa hallilla joku kerta niin, että siellä ei ole muita harkkaajia. Luulen, että nuo hiiret häiritsevät kyllä muitakin. Tai oikestaan tiedän häiritsevän, on niistä senverran ollut puhetta. Peto ainakin tekisi hommansa nopeasti eikä ole sitä vaaraa, että hiirulainen jäisi kitumaan.

Otin Leon kanssa taas lopuksi pari agilityestettä. S-mallinen putki meni heittämällä ja putkeen voi myös mennä mistä kulmasta vaan. Ja minä voin takaaleikata huoletta tai olla leikkaamatta. Kun Leo menee putkeen, sille on samantekevään missä olen. Rengasta pitää vielä harjoitella tai sitten vaikeudet johtuivan mini-korkeudella olevasta renkaasta. Hyppyjen kanssa ei ole juuri ongelmia. Kontakteja en ole oikein miettinyt, että miten ne opettaisin, koska enhän aio koskaan aloittaa agilitya Leon kanssa 

Aika kovia pakkasia tässä on pidelly ainakin viikon verran. Olin suunnitellut viimeviikonlopulle kunnon lenkkiä koirien kanssa, mutta pakkasen vuoksi lenkki jäi tekemättä. Leo tarkenisi kyllä, mutta nuo pienet ei. Remmilenkkeilyksi on sitten mennyt tämän meidän lenkkeily. Kotiin käännytään heti, kun Peto tai Viivi näyttää viluiselta takkinsa alla. Pedosta näkee, että se on kylmä, kun kävely muuttuu semmoseksi köpötteleväksi. Viivistä huomaa siitä, että se ei voi kävellä reippaasti kylmän vuoksi. Leosta ei huomaa mitään, koska sen ei tule kylmä.

Pakkasta tai ei, Viivin turkki kaipasi siistimistä. Tuskin se pystyynkuivanut karva mitään enää lämmittikään, joten pois vaan suurin osa selkäharjaksesta. Ja aika paljon sitä lähtikin, vaikka kyllä Vinkuseen vielä turkkia jäikin.

Eilen päätin viedä koirat peltolenkille pakkasesta huolimatta. Viiville ja Petoselle toppatakit päälle ja Leollekin laitoin vähän palttoota. En tehnyt pitkää lenkkiä, mutta nähtävästi kuitenkin vähän liian pitkän Pedolle. Loppuillan Petteri makasi sohvalla vällyjen alla villapaita päällään, eikä liikkunut paikaltaa moneen tuntiin. Rassukka-nassukka pieni... Väärinkäsitysten välttämiseksi: Pedolla oli lenkillä kyllä toppatakki, vaihdoin sille villapaidan päälle vasta kotona.

Viivi oli lenkin jälkeen intoa täynnä ja tuhosi parit puruluut illan mittaan. Ja silläaikaa kun olin saunassa, Viivi oli hakenut jotain kaarnanpaloja halkopinosta ja pienistänyt niitä matoille. Puuh, tuolla neidillä tuota energiaa riittää...  Jopa Leo oli lenkin jälkeen tyytyväinen oloonsa ja pötkötteli illan milloin missäkin. Ihme kaveri tuo Viivi, pellolla se kirmaili ihan hulluna takki päällä. Siis kirjaimellisesti hulluna, Viivi luulee kai pääsevänsä takista juoksemalla eroon. Tai auraamalla lunta kuonolla. Leokin juoksenteli, mutta se ei saa tuollaisia Viivimäisiä hullukohtauksia kokoajan. Eli tämänkin tarinan päähenkilö on jälleen Viivi-vinkunen, tuo päiviemme piristäjä ja huomiomme järkkymätön keskipiste. Mitäpä sitä ei pieni pastori tekisi päivittäisen huomioannoksensa eteen.

Tämä on taas näitä päiviä... Naapuri tuli Toivo-koiran kanssa meidän pihaan, että Toivo saisi vähän leikkiä Leon ja Pedon kanssa. Jossain vaiheessa huomasin, että Peto on viihtynyt takapihalla aika kauan ja kun menin katsomaan, niin herran hännänpää vilahti jossain naapurin puolella. Huutelin Petoa, mutta se ei tullut takaisin. Se vilahdus, jonka näin, oli jo sen näköinen, että Peto on metsästysmoodissa. Vähän aikaa siinä sitte yritin tähyillä ja huudella Petteriä, mutta koiraa ei näkynyt enää missään. Toivo lähti kotiin, Leo sisälle ja minä Pedon remmin kanssa naapuruston pihoille. Aina välillä Pedosta näkyi joku vilaus, mutta huutoihin se ei reagoinut ollenkaan. Lähdin sitten tietä pitkin kävelemään ja hetken kuluttua näin kissan juoksevan tien yli. Ajattelin, että Peto tulee varmaankin kohta perässä ja siitähän se meni muutaman metrin päästä nenä maassa. Huudot kaikuivat edelleen kuuroille korville. Kisu meni naapurin ulkorakennukseen pienestä raosta ja Peto tietenkin perässä, vaikka rako oli vähän tiukka. Rakosesta näin Pedon katoavan ulkorakennuksessa olevaan puu- ja romukasaan kissan perässä. Yritin kutsua Petoa ja vähän ajan kuluttua Peto yrittikin tulla ulos samasta pikku raosta. Vaan eipä herra löytänyt enää takaisin samaa kautta, mistä oli kissan perässä mennyt. Sinnikkäästi Petonen kyllä etsi reittiä sitä löytämättä. Sain sitten kangotettua ulkorakennuksen takaovea senverran, että mahduin vetämään Pedon ulos rakennuksesta. Loppu hyvin kaikki hyvin. En nitistänyt Petoa siihen paikkaan, vaikka vähän mieli tekikin. Eikä oikeastaan edes kovin vähää...

Pieni viaton luontokappale... tuo halko nimittäin.

Tähän viikkoon on mahtunut onnistumisen hetkiäkin. Maanantain hakutreeneissä Viivi toimi jälleen aika esimerkillisesti ja jopa Leo meni aika hyvin. Viivin kanssa otimme pari erikoista piiloa ja Leon kanssa haukkumista niin, että kävelen itse maalimiehelle. Leksa häiriintyy  hieman siitä, kun rymistelen paikalle, joten harjoittelemme samaa nyt varmaankin vähän aikaa. Viivin kanssa minulla ei ole oikein mitään suunnitelmaa. Esineiden ilmaisua pitäisi harjoitella edelleen, mutta muuten pitää vaan yrittää keksiä vaihtelevia harjoituksia. Leon uusi hälyliivi tuli muuten tällä viikolla. Muistin tilanneeni oranssin liivin, mutta posti toi keltaisen. Ehkä sitten muistin väärin, että mitä tilasin. Taisin tiausta tehdessä muuttaa mieltä niin monta kertaa, että en itsekään muista, mitä loppuviimein sitten tilasin.

Köppänen kuva

Tiistaina oli Pedon agility ja homma sujuu jo melkein enemmän kuin puolet ajasta aika hyvin. Takaaleikkaus, tai miksi sitä nyt sanoisikaan, ei kyllä suju vieläkään. Osasin kuitenkin tehdä persjätön ja jaakotuksen kuitenkin jo radalla, joten edes jotain tekniikoita me Pedon kanssa jo hanskataan. Melkein jo pikkuisen harmittaa, että Pedon kanssa ei voi kisata. Mutta vain melkein. Itsenihän minä siinä vaan naurunalaiseksi tekisin, nih.

Ennen tuota kissajahtia olin aamupäivällä ulkona koirien kanssa ja otin muutaman kuvasen karvakorvista. Viivillä oli taas niin vauhti päällä, että siitä ei kummoisia otoksia tullut. Viivin nimeksi sopisi oikeastaan paremmin joku Raivo tai Tinki. Molemmat ovat koirannimiä ja ei-pohojammaalaasille tiedoksi, että tinki voitaisiin suomentaa ehkä kiusanteoksi tai jotain sinnepäin. Seuraavalle koiralle, joka minulle tulee (sitten joskus piiiiitkän ajan päästä) keksin kyllä itse nimen. Viivillä ja Leolla kun molemmilla oli jo nimet meille tullessa. Peto on keksitty itse. Leollekin olin miettinyt nimen valmiiksi jo ainakin vuoden aikaisemmin, kun se meille tuli. Mutta Leo ei vaan ollut yhtään Rasan näköinen ja oloinen. 

Viivi tunkee takapihan terassin alle

Viivi tunkee etupihan terassin alle

Viivi juoksee 

Peto järsii halkoa. Ehkä tuo projekti on kevääseen mennessä päätöksessään.

Leo makaa (ei kylläkään omasta tahdostaan, vaan käskettynä. Huomaako sen?)

Oskari on tällä viikolla harjoitellut kuvien ottamisen kahden salaman kanssa. Olen saanut toimia toisen salamavalotelineenä. Ihan kivoja kuvia tulee kyllä, tässä pari harjoitusotosta:

Useammalla salamalla ja toisenlaisella taustalla voisi saada sellaisia kuvia, joissa ei ole ollenkaan varjoja. Projekti "kuvat joulukortteihin" jatkunee ensiviikolla. Siihen liittyen kaivan tähän yhden viimevuoden otoksista:

Tämä se jaksaa naurattaa  Mihinkähän olen jemmannut tuon Viivin ihanaisen tonttupuvun...

Meillä on Leon kanssa vähän kotiläksyjä seuraamiskurssilta. Peruuttamista pitää harjoitella edelleen, koska Leo tarjoaa vieläkin liian helposti haukkumista peruuttaessaan  Lisäksi olemme harjoitelleet vieläkin sivu/takapalkkaa. Peruuttelua olen nyt ottanut vähän muuallakin kuin kotona. Tosi helposti Leksa kyllä kiihtyy peruuttamisharjoituksista ja ääntä tulee jo parin toiston jälkeen. Olen yrittänyt pitää harjoitukset lyhyenä sen vuoksi. Äsken nakkien kanssa sisätiloissa Leo pystyi kuitenkin tekemään aika montakin toistoa ihan ääneti. Peruuttaminen vasemmalla sivulla seinän ja minun välissä sujui jo aika hyvin. Sekä pidemmät peruutukset että ihan pikkuaskeleet. Kunhan muistan itse ottaa ensimmäisen peruutusaskeleen ei-koiran-puoleisella jalalla, että Leon hulmuhousut eivät jää alle. Takapalkkaa otin vain pari pientä pätkää. Leon katsekontakti tuntuu olevan melkein jopa parempi, kun palkka ei olekaa minulla. Olen kuitenkin edelleen ottanut pidempiäkin katsekontakti-harjoituksia ilta- ja aamuruualla. Ehkä siitä on oikeasti hyötyä! Takapalkan kanssa otin käännöksiä molempiin suuntiin ja yhden täyskäännöksenkin. Leo ei tainnut koskea minuun kertaakaan täyskäännöksen aikana, mutta kuitenkin käännös tuntui menevän hyvin. Kivaa!

Viivi katseli meidän läksyjen tekemistä senverran kateellisena, että otin senkin kanssa vähän liikkeestä seisomista ja pysähtymistä muutenkin. Olen kyllä todennäköisesti opettanut Viiville pysähtymisen aluksi jotenkin ihan väärin, koska ei se suju vieläkään oikein hyvin. Nyt Vinku pysähtyi pari kertaa kivasti, mutta sitten taas jo homma tuntui leviävän käsiin. Tuon koiran kanssa vaan ei voi tehdä montaa toistoa, koska jo kolmannella kerralla Vinku ehdottaa jotain uutta tapaa tehdä sama asia. Olen edelleen sitä mieltä, että Viivi luuleen jonkun menevän vikaan, kun samaa asiaa toistetaan. Koskahan oppisin, että Viivin kanssa pitää lopettaa harjoitus siinä vaiheessa, kun homma sujuu. Onneksi Viivin motivaatio ei kyllä lopu... niin kauan kun nakkeja riittää. Ahne pikku possu 

Viivi ruokasäkissä

Patteri-Petteri on ollut tänään ulkona tarkkailemassa, että meidän polttopuista tulee tasalaatuisia. Peto oli ulkohäkissä katsomassa, kun Oskari pilkkoi puita. Vartin verran Peto jaksoi tarkkailla työtä ja pihapiirin tapahtumia ihan ulkosalla, mutta sitten piti mennä pakkasta pakoon koppiin. Onneksi meidän kopeissa on ikkunat, joten Pertti saattoi jatkaa tärkeää laaduntarkkailua sitä kautta. Leo on niin pönttö, että se ei ilmeisesti edes käy kopeissa työpäivän aikana. Leohan on siis ulkohkäkissä päivät. Nyt kun maassa on vähän lunta, niin näki selvästi, missä Leo on päivän makoillut. Häkin oven luona oli yksi lumeton läiskä ja toinen oli koirien aurinkoterassilla. Tässä sitä nähdään ero maailman viisaimman koirarodun ja vähän tuollaisen alkukantaisemman rodun välillä. Petosella on voimakkaampi eloonjäämisvaisto ja Leo tuntuu olevan olemassa vain sitä varten, että voisi toteuttaa omistajansa tahtoa. Miten sitä viisautta nyt sitten mitataan...

Pikainen raportti vielä eilisistä pelastushaku-treeneistä. Viiville otettiin jälleen alueelle yksi reppu ja yksi ihminen. Taas Vinku meni repulle tosi innoissaan ja kävi haistelemassa sen tarkasti. Sitten Viivi oli jatkamassa matkaa. Kyllähän sitä haukkuakin sitten tuli, kun vähän innostin Viiviä. Nyt kuitenkin tuntuu, että Viivi haukkuu minulle, eikä oikeastaan sille repulle. Pitää miettiä, miten tästä kannattaisi jatkaa. Pitää varmaankin kotona harjoitella ihan erikseen jotain esineille haukkumista, tai jotain. Ihmisen ilmaisun kanssa ei ollut mitään ongelmaa.

Leolle oli tarkoitus ottaa isohko alue ja maalimiehet alueen loppuun. Ajattelin siis vähän ohjailla Leksaa aluksi ja sitten ihmiset löytyisivät vasta. Samalla Leksaa oli tarkoitus haukuttaa namipalkalla. Harjoituksesta toinen puoli onnistui. Lähdimme alueelle ja sain Leoa ohjailtailtua ehkä ensimmäiset viitisenkymmentä metriä. Sitten Leksa liukesi alueen loppupäätä kohti ja yritin kutsua sitä. Kerkesin sanoa, että "Ei kai se vaan ole jo maalimiehellä", kun jostain ainakin sadan metrin päästä kuului kumea haukku. Yritin vähän niinkuin juosta maalimiehen ja hakkuvan Leo luokse, koska Leksaa ei ole vielä koskaan haukutettu kovin pitkään. Noh, nyt se sai haukkua pitkään ja sai aina välillä vähän broilerin sydäntä palkaksi. Haukkuminen meni tosi hyvin, vaikka Leo ei saanutkaan lelua palkaksi. Perillepäästyäni pyysin sitten Leksan viereen istumaan ja annoin hengitykseni tasaantua. Lähdimme luovimaan toista maalimiestä kohti. Leo ohjaantui aika hyvin niin kauan, kunnes sai hajun siitä toisesta etsittävästä. Sitten sitä taas mentiin kumean haukun suuntaan. Ei kai tässä voi muuta todeta, kun että herralla taitaa olla niinsanottu hehtaarinenä. Tästä harjoituksesta opimme, että Leo tottelee kuitenkin aika hyvin silloin, kun sillä ei ole hajua etsittävästä. Tulee luokse, menee ohjattuun suuntaan ja pysyy suurimman osan ajasta aika kohtalaisella etäisyydellä. Mutta kun se saa hajun etsittävästä, niin sitä ei pidättele oikein mikään. Ongelma ei sinänsä ole mikään hirvittävän kamala, mutta huonolla säällä ei välttämättä kuule, jos koira haukkuu jossain parin - kolmensadan metrin päässä. Ja hyvällä tuulella Leo kyllä varmaankin lähtisi jopa niinkin kauas hajun perässä. Viivin kanssa tällaisia ongelmia ei ole ollut oikeastaan koskaan ja olen vähän neuvoton tällä hetkellä. Olemme kyllä edistyneet jonkinverran tuon hallittavuuden kanssa, koska Leo tulee luokse edes silloin, kun sillä ei ole etsittävästä hajua. Olen myös palkannut Leksaa luoksetulosta. Mutta miten saan sen pysähtymään silloin, kun se on ihmisen hajulla? Pitääkö sen edes osata sitä tässä vaiheessa? Vai jos en saa sitä pysähtymään nyt, niin saanko sitä pysähtymään koskaan? Haluanko, että Leo tulee kutsuttaessa pois, vaikka sillä onkin haju maalimiehestä? Ja opinko koskaan lukemaan tuota viipottajaa, jonka näen vain vilahtelevan puiden välissä? Viivin kun olen tottunut näkemään melkein kokoajan ja näen sen hännän ja korvien asennot tosin hyvin. Leosta ehdin näkemään vain loittonevan hännänpään ja orassina loistavan liivin. Ehkä pitäisi vaan kokeilla sitä jotain megaisoa aluetta, niin saisin herran vauhdin vähän hyytymään. Sitä vaan, että kuinkahan paljon nopeammin hyydyn itse...

Kerrataan vähän viimeviikkojen harjoituksia. Tämän viikon maanantaina oli pelastuskoiratreenit ja menimme viimeistän kertaa Laihian vanhalle kunnantalolle treenailemaan. Purkuhommat on aloitettu tällä viikolla. Leolle otin pari ihmistä eri päihin ja eri kerroksiin rakennuksessa. Ajatuksena oli se, että saan vähän ohjailtua Leksaa ja jos se lähtee muuhun kuin ohjaamaani suuntaan, niin mitään ei löydy. Aika hyvin se pysyi hanskassa, varmaan siksi, että rakennuksessa ei pääse kauas... Ihmiset löytyivät ja haukkuminen oli jälleen mallikasta. Tässä on pikkuhiljaa muuta osaset kasassa, mutta tuon hallinnan kanssa ollaan kokoajan veitsenterällä. Välillä se jo meni vähän paremminkin, mutta nyt tuntuu, että Leon into on kasvanut niin suureksi, että se on ainavaan vaikeampi malttaa kuunnella. Yhden kanssaharkkaajan mielestä Leo tuntuu ajattelevan, että "Älä siellä huutele, kyllä mä tämän osaan".

Viiville otettiin vain yksi ihminen koko rakennukseen niin, että en tiennyt, missä ihminen on piilossa. Vaikka Viivi ei olekaan maailman tottelevaisin koira, niin kyllä se on Leksaan verrattuna aika paljon paremmin kuulolla. Sille tarvii vain ehdottaa, että tulisitko tänne suuntaan ja Viivi tulee. Kiva huomata sekin, että osaan jo lukea Viivistä aika hyvin, että koska ollaan hajulla ja koska ei. Joku minulle huomautti, että jätin yhden kohdan etsimättä, niin pystyin vastaamaan suurehkolla varmuudella, että jätin etsimättä, koska Viivin mukaan siellä suunnassa ei ole mitään. Tietysti rakennuksissa hajujen liikkuminen on vähän eri asia, kuin metsässsä. Mutta kävi ilmi, että siellä huonommin etsityssä nurkassa ei tosiaan ollut ketään ja etsittävä löytyi muualta. Viivistä huomaa, että kokemus tuo varmuutta. Ja osaan itsekin lukea Viiviä huomattavasti Leksaa paremmin. Mutta jospa tuo Leokin sitten lähemmäs kuuden vuoden harjoittelun jälkeen olisi pikkuhiljaa hanskassa...

Tiistaina sitten taas Pedon agility ja Leon seuraamiskurssi. Pedon kanssa olemme sellaisessa ryhmässä, jossa mennään aika paljon kakkosluokan ratoja. Joskus pystyn menemään Pedon kanssa jo joitakin ratoja alusta loppuun saakka. Suurin ongelma on edelleen se, että kun rata on pidempi, niin minä unohdan, mihin piti mennään ja mistä olin suunnitellut juoksevan. Ja vielä enemmän, että millä kädellä piti huiota ja mihin. Ainut ongelma, joka johtuu enemmän Petosesta on edelleen tuo takaaleikkaus. Tietenkin vika on siinä, että en ole osannut opettaa sitä Petoselle. Vähäisen tietotaitoni pohjalta olen yrittänyt pariakin eri tapaa, mutta en ole löytänyt vielä sitä, millä Peto sen parhaiten oppisi. Tietysti sekin auttaisi, että harjoittelisi enemmän. Kerran viikossa treenaaminen ei oikein riitä, mutta en pysty tällä hetkellä juuri enempää panostamaan tähän harrastukseen. Varsinkin, kun Pedon kanssa ei edelleenkään ole tavoitteet taivaassa. Ainut tavoite on, että meillä molemmilla olisi kivaa ja se täyttyy aikalailla jokaisissa treeneissä. Peto ainakin nauttii ja kyllähän sitä itsellekin tulee hyvä mieli, kun koira on niin onnellinen. Jos oma kunto olisi vielä parempi, niin tuosta juoksemisesta nauttisi vielä enemmän. Nyt tiistaina rata oli rakennettu niin, että harjoitellaan koiran irtoamista peräkkäin linjassa oleville esteille. Juoksin niin kovaa kuin vaan tällä kropalla pystyy. Ja sitten meinasi melkein tulla oksu  Jep, maitohapoille meni. Mutta Peto irtosi mukavasti ja sillä oli kivaa.

Pedosta vanha kuva

Seuraamiskurssilla Leo esitti, että emme ole tehneet läksyjämme. Vinguin perinteisen "kyllä se kotona osaa"-selityksen. En tiedä uskoiko kouluttuja, mutta olin oikeasti tehnyt läksyjäni. No peruuttamista emme kyllä olleet hajoitelleet ja sen huomasi. Taka- tai sivupalkkaa olimme kyllä harjoitelleet, mutta treeneissä Leolla meni kuitenkin vielä vähän pakka sekaisin, kun olisi pitänyt katsoa minua eikä sitä sivummalla odottavaa palkkaa. Sivu-käskyllä Leo esittii pari näyttävää "taakse poikittain" istumista ja ainakin yhden "ohjaajan edessä poikittain" istumisen. Mutku pitää istua niinpäin, että se palkka on naaman edessä. Muutaman toiston jälkeen homma kuitenkin sujui jo paremmin.

Olen tällä viikolla vähän maalaillaillut yhtä seinänpätkää kotona. Parina päivänä lenkkeily on sitten jäänyt väliin ja vaikutukset ovat olleet nähtävissä. Viivin ja Leon jäljiltä on saanut oikoa mattoa ja sohvatyynyjä normaalikin enemmän. Petokin on pari kertaa melkein yhtynyt leikkiin. Yhtenä päivänä sekin jahtasi Leksaa yhden kerran pihan päästä päähän. Sitten Petteri jäi haistelemaan jotain olematonta ja mietti varmaankin, että eiköhän tämä jo tälle kuulle riittänytkin. Toista noin tosikkoa koiraa on kyllä vaikea löytää. Pedon saa leikkimään ehkä kerran viikossa, jos on aluksi ollut pari päivää lenkittämättä sitä. Siinä vaiheessa Perttikin on jo niin turhautunut, että saattaa tarttua leluun. Viivi ja Leo jaksavat kyllä vääntää päivittäin. Aika harvoin kyllä Viivi on se, joka aloittaa leikin. Että edes jossain asiassa näkee, että meidän neiti ei ole ihan pentu enää... vai näkeekö: